Ohenteet, homeenesto- ja pesuaineet

Ohenteet, homeenesto- ja pesuaineet teollisuudelle ja kotitalouksille

Maalien ja liimojen lisäksi valmistamme myös erilaiset ohenteet ja pesuaineet. Valmistamiemme liimojen ja maalien ohentamiseen tai tahrojen poistoon tarkoitetut tuotteet on suunniteltu ensisijaisesti teollisuuskäyttöön, mutta myös kotitaloudet ja harrastelijat ovat ottaneet ohenteemme ja pesuaineemme omakseen.

Ohenteet myös erityiskäyttöön

Perinteisten liima- ja maaliohenteiden lisäksi olemme suunnitelleet esimerkiksi Diablo-tuotesarjan vartavasten ruiskumaalausta varten. Ohenne ja erilaiset pesuaineet antavat erinomaiset työkalut ruiskumaalaamiseen ja laadukkaan lopputuloksen saavuttamiseen.

Ohenteet ja pesuaineet

Ohenne 8 – Nitroselluloosa pohjaisten maalien ja lakkojen ohentamiseen. Vain ammattikäyttöön.

5059 Maalarin tehopesu – Emäksinen puhdistus- ja esikäsittelyaine maalattaville pinnoille. Soveltuu sisä- ja ulkokäyttöön koville ja kiiltäville maalipinnoille.

Fintex 5065 Lakkabensiini

Fintex 5080 Homeenestoaine – Maalattujen tai käsittelemättömien homeisten puupintojen puhdistukseen ennen pintakäsittelyä.

Neofix 1040 Ohennus – Liuotin, ohennin ja puhdistusaine teollisuus ja kotitalouskäyttöön. Soveltuu Tetrakem kontaktiliimojen ja Super-Wellun ohentamiseen sekä liimatahrojen poistoon.

Diablo Tinneri 49 – Erittäin pesevä yleistinneri. Perinteinen pesukäyttöön soveltuva tinneri. Poistaa hyvin kuivuneetkin maalit ja lakat. Soveltuu nitroselluloosamaalien ja lakkojen ohentamiseen. Vain ammattikäyttöön.

Diablo Ruiskuohenne 53 – Nopea alkydimaalien ja lakkojen ohenne. Nopeudeltaan vastaa keskiverto tinnereitä. Tuotteella on hyvät liuotus-ominaisuudet, joten suhteellisen pieni ohennusmäärä riittää. Vain ammattikäyttöön.

Diablo Ksyleeni 0284 – Erittäin hyvin pesevä liuotin. Soveltuu rasvan poistoon ja maalattavien pintojen puhdistukseen. Puhdistuskäytössä varmistettava alustan kesto.

Diablo Asetoni 0276 – Erittäin nopeasti haihtuva liuotin. Soveltuu rasvan poistoon ja liima- ja maalitahrojen puhdistukseen. Puhdistuskäytössä varmistettava alustan kesto.