| Tiedote 9.7.2010 |
|
Kosteusvauriot hallintaan ammattitaitoisella rakentamisella Rakenteisiin päässyt kosteus aiheuttaa monenlaisia ongelmia – aina pienestä kupruilusta homesienien kehittymiseen. Riskit ovat kuitenkin minimoitavissa ammattitaitoisella rakentamisella, asianmukaisella vedeneristyksellä ja oikeilla materiaalivalinnoilla. Kotimaisella Fintex Vedeneristysjärjestelmällä märkätilojen vedeneristäminen onnistuu turvallisesti ja vaivattomasti. Lukuisia testejä läpikäynyt tuoteperhe on kehitetty yhdessä käyttäjiensä kanssa. Nykypäivän rakentamisessa vedeneristys on noussut entistä tärkeämpään asemaan, sillä veden käyttö sisätiloissa on lisääntynyt huomattavasti. Suihkussa käydään parhaimmillaan pari kertaa päivässä ja sauna lämmitetään muutaman kerran viikossa. Vettä käyttävät kodinkoneet lisääntyvät jatkuvasti ja myös ne vaativat alleen kunnollisen vedeneristyksen. Talon rakenteiden lahoaminen, vuotojäljet, kupruilu tai materiaalien irtoaminen ovat tyypillisiä esimerkkejä kosteusvaurioista. Pahimmillaan rakenteisiin päässyt vesi aiheuttaa mikrobikasvuston eli esimerkiksi homesienten kehittymistä, jotka puolestaan aiheuttavat terveyshaittoja. Vauriot eivät aina näy päällepäin, vaan ne voivat olla myös rakenteissa piilossa. Kosteusvaurioita aiheuttavat muun muassa maaperästä tuleva kosteus, käyttäjien aiheuttama kosteusrasitus tai putki- ja laitevauriot. Oli syy mikä tahansa, riskit voidaan minimoida ammattitaitoisella rakentamisella ja oikeilla materiaalivalinnoilla. Vedeneristäminen vaatii tietoa tai taitoa Märkätilojen pinnat ja rakenteet altistuvat jatkuvasti kosteudelle. Vedeneristyksellä kosteus saadaan hallintaan ja ulkopuolisen veden tunkeutuminen rakenteisiin estetään. Sekä uudis- että saneerauskohteissa tehtävä vedeneristys vaatii ammattitaitoa. Sertifioitu vedeneristysjärjestelmä suomalaisiin koteihin VTT:n sertifioima Fintex Vedeneritysjärjestelmä on helppo ja vaivaton tapa suojata kodin märkätilat. Kotimainen tuote on jatkuvan tuotetestauksen tulos ja sen käyttöominaisuuksia on kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa. M1-luokiteltu vedeneristysjärjestelmä levittyy helposti ja läpikuultavan ominaisuutensa ansiosta kerrosvahvuus on selvästi erotettavissa. Vedeneristys voidaan tehdä joko keskilattian vahvikekankaan kanssa tai ilman sitä. Alustana voi olla betoni, sementtipohjainen tasoite tai kostean tilan käyttöön soveltuva rakennuslevy. Lisätietoja: |

